Yleinen

Asunnon vuokraaminen Fuengirolasta

Heti alkuun haluan korostaa, että en ole asiantuntija kiinteistöalalla tai muutenkaan tunne kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia, mutta haluan silti kertoa omat kokemukset ja vinkit.

Tutkin Fuengirolan vuokra-asuntoja useita kuukausia ennen reissuun lähtemistä- Asunnon vuokraaminen kuvien perusteella pitkäksi aikaa ja sitovalla sopimuksella tuntui vähän liian riskiltä puuhalta, joten alkuun päädyin tarttumaan Airbnb asuntoon. Tämän sai kätevästi varattua kuukaudeksi ja sijainti oli myös sopivalla etäisyydellä työpaikkaan nähden ja muutenkin kaikki tarpeellinen oli lähellä.

Airbnb on kätevä palvelu, kun haluaa majoittua jonkun yksityisasuntoon lyhyeksi ajaksi, mutta esimerkiksi tällaiseen pidempään tarpeeseen homma tulisi liian kalliiksi. Tällä hetkellä joulukuulle halvimmat asunnot on tarjolla noin 30e/yö hintaan ja siitä ylöspäin. Tokihan tällainen hinnoittelu on edullinen hotelliin verrattuna, mutta kallis vuokra-asuntoihin verrattuna. Tällä hetkellä ei edes ole vielä sesonki, joten voi vain kuvitella kuinka hinnat nousee kevättä ja kesää kohden.

Iltanäkymää Fuengirolan keskustan kadulta

Vuokra-asunnon etsiminen

Täällä suunnalla vuokramarkkinoilla on mielenkiintoinen piirre, että monet asunnot halutaan tarjota vuokralle vain kesään saakka ja sitten kesäksi näitä vuokrataan jopa kolme kertaa kalliimmalla hinnalla turistien käyttöön. Toki löytyy myös pysyvämpään asumiseen pitkiä vuokrasopimuksia, mutta näidenkin kohdalla pitää olla tarkkana, kun tarjontaa ja tarjoajaa on moneen lähtöön.

Perinteisenä käytäntönä tuntuu olevan, että vuokra-asunnosta pitää maksaa 1-2kk vuokravakuus ja ensimmäisen kuun vuokra. Joissain tapauksissa veloitetaan vielä yhden kuukauden vuokraa vastaava välityspalkkio. Käytännössä aina vuokran lisäksi pitää asumiskuluihin laskea myös vesi ja sähkö, jotka eii oman kokemuksen perusteella juurikaan koskaan sisälly vuokraan.

Vuokra-asuntoja voi löytää kun kulkee kaupungin kaduilla, niin joskus parvekkeella tai asunnon ikkunassa on lappu, josta löytyy puhelinnumero yhteydenottoa varten. Tätä näkyy vähemmän nykyisin, kun tarjolla on kuitenkin nettisivustoja, jonne ihmiset voi helposti ilmoitella vuokra-asuntoaan tarjolle.

Itse hyödynsin seuraavia sivustoja asunnon etsimisessä:
www.idealista.com
www.milanuncios.com
www.fotocasa.es

Näiden kautta näkee yleensä kivasti asunnon sijainnin ja joitain kuvia myös asunnosta. Monet ilmoitukset on kirjoitettu espanjankielellä, joten espanjan osaamisesta on ehdottomasti hyötyä tai sitten täytyy tyytyä Google translatoriin, joka oli itsellä myös kovassa käytössä. Ilmoituksissa on myös hyvin kerrottu ehdot, eli vuokran suuruus ja mahdolliset vakuudet / välityspalkkiot.

Omien kokemusten perusteella ilmoittelijat vastaavat todella huonosti näiden sivustojen kautta lähetettyihin viesteihin, joten järkevintä on tarttua rohkeasti puhelimeen ja soittaa ilmoittajalle. Tästäkin aiheutui itselle mielenkiintoisia tilanteita, kun ilmoittajat ei aina puhu englantia, vaan pitää pyrkiä pärjäämään espanjankielellä. Espanjalaiset onneksi suhtautuvat varsin ymmärtäväisesti jos edes yrittää kommunikoida espanjankielellä.

Pieniä asuntoja, eli yksiöitä on todella vähän tarjolla ja niiden hinnat on varsin kovia. Täällä monet hyödyntävät kimppa-asumista ja tällaiseen ratkaisuun päädyin itsekin, koska näin saa asumiskuluja kätevästi jaettua ja isoja asuntoja on huomattavasti enemmän tarjolla. Vuokra ei myöskään nouse kovin radikaalisti neliöiden lisääntyessä. Yksiöt voi helposti olla 400-500e/kk, kun kaksiota tai kolmiota voi saada jo 500-800e/kk hinnoilla. Hinnat vaihtelee hyvin paljon sijainnin, asunnon kunnon ja varustelutason mukaan. Itsellä onneksi asuntokuviot nyt hienosti kunnossa ja saan asua koko vuoden tässä samassa huoneistossa, joka on aivan keskustassa ja lähellä työpaikkaa.

Vinkit ja huomioitavat asiat
1. Monet asunnot on kosteita ja homeessa. Asuntonäytössä kannattaa siis jo haistella ilmaa ja jos yhtään epäilet asunnon olevan homeessa, niin se luultavasti myös on.
2. Etenkin alakerran asunnoissa on hyvä olla kalterit ikkunoissa, jotta varkaat ei pääse sisään.
3. Torakoita on paljon liikkeellä, joten ruokaa ei kannata jättää pöydille lojumaan.
4. Kalustetun asunnon sohvat ja sängyt kannattaa tarkistaa luteiden varalta.
5. Vesi ja sähkö on täällä kallista, joten näiden kanssa syytä olla tarkkana.
6. Asunnon omistajilla ei välttämättä ole vakuutuksia, joten varmista itselle jokin vakuutus.
7. Vuokralaisena saatat olla jopa vastuussa asunnon kodinkoneista niiden hajotessa (uuni, jääkaappi, pesukone yms.) Hyvä olla tarkkana ehtojen kanssa.
8. Vuokrasopimukset ja ehdot luultavasti espanjaksi, joten tulkin hyödyntäminen näissä voi olla järkevää, jotta saat oikean käsityksen, mihin sitoudut.
9. Los Boliches ja Los Pacos on suomalaisten perinteistä aluetta ja muualla sitten enemmän espanjalaistakin toimintaa.
10. Rakennuskanta vanhaa, joten haasteita voi olla liikuntarajoitteisille tai vanhuksille.

Kalterit alakerran asunnoissa on pakolliset

 

Ei nämä asiat täälläkään suunnalla mitään rakettitiedettä ole, vaan ihan terveellä maalaisjärjellä pääsee jo pitkälle! 🙂

2 Comments

  • Kristian

    Hyvä kirjoitus. Tosiaan näkemättä asuntoa ei missään nimessä kannata tehdä sopimusta, sillä sopimus on sopimus ja siitä ei pääse helposti irti. Huonon asunnon vuokrannutta ei ole huijattu, jos se on kuitenkin olemassa, eli kosteus ja home ei ole mikään automaattinen peruste sopimuksen purulle.

    • nikonorisalo

      Kiitokset Kristian!
      Tuli kierreltyä aika monta asuntonäyttöä ja selvästi havaitsi joistain, että siellä on hometta tai ainakin muutoin todella huono sisäilma. Meillä oli myös Airbnb kämpässä selvästi kosteutta ja hometta, kun joutui jatkuvasti tuulettamaan että sai edes jollain tavalla ilmaa fiksummaksi.

      Onneksi nykyinen asunto on hyvä ja sisäilma kunnossa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *